Pusulan pesäke

Kanalan kesäkausi on alkanut ja aita on saatu uudelleen pystytettyä Tapani-myrskyn tuhojen jälkeen. Iloiset kaverit ottavat kaiken irti hiekkakylvyistä ja uudesta vihreästä kasvustosta. Viiriäisetkin siirtyivät kesäkotiin, tosin Muru-herra otti hatkat eikä takaisin tullut. Nyt en olekaan uskaltanut viiruja pahemmin siirrellä, ne ovat uskomattoman liukkaita pikku kavereita, viime kesänä menetin yhden viirun samalla lailla ja sen jälkeen vakiovarustukseen onkin kuulunut reilunkokoinen haavi, tosin sekään ei auttanut Murun tapauksessa.

Kalkkunoilla oli eilen illalla pientä kolmiodraamaa, herra Hermanni piiritti epätoivon vimmalla kaunista Hiljaa, joka ei ollut kosijaansa huomaavinaankaan. Unohdettu Kyllikki päätti etsiä romantiikkaa väärän lajin parista ja kiiruhti pihalle pokailemaan isäntää ja hänen poikaansa. Kovalla kiireellä hyvinsyönyt leidi kirmasi miehiä kohti ja heittäytyi punastelevaksi lätyksi. Hätäännys oli suuri, kun rakkauden kohteet tyynesti poistuivat sisätiloihin ja sulkivat oven rakastuneen kalkkunan nokan edestä. Lopulta Herkku huomasi toisen rouvistaan kadonneen ja tuli saattelemaan pettyneen morsion sisätiloihin nukkumaan.

Mulla ei ole auringonottoseurasta enää pulaa. Kun levitän maton pihalle ja pätkähdän lukemaan kirjaa, kylkeen (ja selän ja pään päälle) tuppaa porukkaa ihan ruuhkaksi asti. Hilkka ja Karkki suosivat auringon puoleista kylkeä makoilupaikkana kun taas piskuinen Vanilja viihtyy selän päällä. Nuori Kossu-kukko taas tähyilee pihan tapahtumia mielellään korkeimmalta paikalta, eli pään päältä. Tämä ei tiedä hyvää vastapestyille hiuksille… Vuorollaan kaikki käyvät kummastelemassa oudossa asennossa viihtyvää emäntää, Hermanni oikeen nokkaisee nutturaa nähdäkseen, onko emäntä edes hereillä.

Hermanni on ottanut tosissaan tehtävänsä parven vahtina ja suojelijana. Kookas kalkkuna häätää turhan lähelle tunkevat kissat ja ikävä kyllä myös kanoja katsomaan tulleet vieraat… Yhtenä iltana oli kova huoli Kyllikistä, rouva kun suostuu munimaan vain metsään. Urheasti leidi lyllertää lähes joka päivä juuria ja kiviä uhmaten sadan metrin päähän pienen näreen alle aarteensa pyöräyttämään. Ei mikään kevyt suoritus yliraskaaksi jalostetulta linnulta. Sinä iltana meni tavallista myöhempään ja puoli yhdeksältä lähdin hätyyttelemään Kylliä yöpuulle kun Herkku ei saanut rauhaa vaan huuteli surkean oloisena kanalan ovella morsiantaan kaivaten. Sitten oli taas asiat kunnossa kun Kyllikki saatiin saateltua yöksi kotiin kanalaan.

Kevät on sekoittanut hautomahullujen kanojen päät ja nyt pesässä läsöttää varmaan kolmatta viikkoa yksi jättikotsi ja kolme pientä versiota. Välillä jättikotsi Esmeraldalle ei riittänyt pelkkä munien hautominen ja Esme keräsi suurten siipiensä suojiin myös pienemmät, munia hautovat kotsit. Joka aamu mä nakkaan tyhjän hautojat pihalle, ja joka kerta ne änkeävät takaisin heti kun silmä välttää. Ihaniahan tiput olisivat, mutta kun niistäkin suurin osa tahtoo olla kukkoja, ja sitä sorttia mulla on jo riittämiin!

Itse asiassa nyt on koittanut surullinen hetki ja osalle kukoista on etsittävä uudet kodit. Keskenään ukkojengi tulee kyllä uskomattoman hyvin toimeen, mutta kanaparat ovat liian kovilla. Viimeinen niitti oli nyt illalla kun pikkuinen Karkki (kuvassa yllä vuohenputkia tutkailemassa) löytyi pää verille nokittuna ja kukkolauma yritti yhteistuumin raiskata poloista. Koska kukot ovat kuitenkin luonteeltaan kilttejä ja vain toteuttavat itseään, en anna niitä kenelläkään pataan. Niiden ei pidä maksaa omistajansa tyhmyydestä. Komea Aatos (kuvassa vieressä) taisikin jo löytää kodin, puhtaana maatiaiskannan edustajana se pääsee jopa jatkamaan geenejään omaan parveen:)

Karkki pääsi eristyksiin lepäilemään muun teinilauman kanssa, vaikka huomenna luultavasti vaihdan eristykseen kolme yli-innokkainta kukkoa. Pieni ressukka, löydettyäni rökitetyn poloisen kaappasin sen tietysti heti syliini turvaan ja pieni kananen sulki silmänsä ja retkahti niin veltoksi että pelästyin sen jo tekevän kuolemaa. Karkki on kuitenkin tottunut turvaamaan muhun ja kun kauhuissani laskin sen maahan ja juoksin hakemaan lääkintätarpeita, se ponnahti kummastuneena reippaasti pystyyn ja jäi katsomaan minne se kaikki erityishuomio unohtuikaan. Kana uudelleen syliin, ja taas sama reaktio. Ilmeisesti se oli vaan tavattoman helpottunut avun saapuessa.

Tässä uudet kukkonuorikot, Kossu (takana) ja Salmari. Etenkin jälkimmäinen on niin tavattoman kiltti ja hyväluonteinen, että jää takuuvarmasti mulle. Oikea lempeä jättiläinen. Kossu taas on erityisen upean värinen ja muutenkin hauska partaveikko, toivottavasti pojat sopivat porukkaan aikuisinakin ja voivat kumpikin jäädä.

Kyllikki on viime aikoina ollut erityisen hellyydenkipeä, liekö Herkku laiminlyönyt velvollisuutensa rouviensa tasapuolisessa huomioimisessa. Mulle Kyllikki ei sentään lättyile, mutta kiirehtii heti siliteltäväksi kun sattuu mut näkemään. Syliinhän tyttö ei pääse hyppäämään vääristyneen rakenteensa takia, mutta tyllerö on oppinut tunkemaan jalkojen väliin nojailemaan kun kyykin kanalassa. Ja kaikkea pitää tietenkin nokkimalla tutkia, mikä ei aina ole kovin mukavaa, kalkkuna on kuitenkin iso lintu ja helläkin nokkaisu todella tuntuu.

Tässä Kyllikki hetkeä ennen syliin tupsahtamista.

On se haikeaa luopua yhdestäkään kukosta kun kaikki ovat kuitenkin omia persooniaan ja omalla tavallaan rakastettavia. Mutta pakko ajatella kanojakin, ja mikäs siinä jos pojat saavat hyvät kodit.

Kurkostakin sain kuulla, herra on saanut oman rouvansa ja viihtyy erinomaisesti, on kuulemma kiltti ihmisille ja täyttää kuuliaisesti aviolliset velvollisuutensa joka sopii hyvin pikkukalkatteja haluavalle uudelle omistajalle. Mä menin kukkojeni vaalimisessa jopa niin pitkälle että kysyin niiden kastroimisesta kuntamme eläinlääkäriltä. Se olisi kuulemma jopa teknisesti mahdollista(!), mutta ell katsoi mua aika pitkään ja totesi, ettei siinä ole mitään järkeä. Mun mielestä olisi aika upeaa jos pihan voisi täyttää kauniilla, pallittomilla kukoilla. Ehkä joku eläinlääkäri tahtoisi harjoitella…?

Ensimmäiset menetykset kanalassa on kohdattu. Jouduin etsimään uuden kodin Kurko-kalkkunalle, poijjaat eivät enää mahtuneet samalle tontille kevään koittaessa. Ainahan niillä on omat nahinansa olleet, mutta yhtenä lauantaina tappelu äityi niin rajuksi että Kurko majaili pari päivää valoisan ajan mun pakun takakontissa, pimeällä herra muilutettiin aina takaisin kanalaan yöksi. Onneksi löytyi hyvä uusi koti, jonne Kurko saa oman haareminsa jolle ylpeänä pöyhistellä.

Kalkunvientimatkalta mukaan tarttui tietysti pari uutta tulokasta täyttämään Kurkon jättämää valtaisaa aukkoa. Näin vain ilmoituksessa sanat “jättiristeytykset menisivät mieluummin uuteen kotiin kuin pataan” ja rakastuin karvajalkoihin jo kuvissa. Kun kaverit oli pakattu laatikkoon ja raha vaihtanut omistajaa, selvisikin, että molemmat saattavat olla kukkoja. Ups… Oma moka, ilmoituksessa ei puhuttu sukupuolista mitään. Ja olin jo tietenkin aivan myyty jättivauvojeni edessä. Heput on jo normikanan kokoisia, mutta piipittävät edelleen kuin tiput. Miten sellaisia voisi olla rakastamatta! Vasemmalla Salmari, oikealla Kossu. Salmarista elättelen heikkoja toiveita, että se saattaisi osoittautua kanaksi.

Toinen surullinen tapaus sattui maanantaina, kun Nyyti-viiriäinen löytyi suorajalkaisten seurakuntaan liittyneenä aamulla häkistään. Routa esti haudankaivamisen ja tuntui ikävältä jättää pieni kaveri ketuille, mutta sitten ajattelin että Nyyti saa metsähautajaiset. Onhan nepalilaisillakin taivashautajaiset, jotka nekin tuntuivat alkuun melko järkyttävältä ajatukselta. Kuitenkin kuolemakin on luonnollinen osa elämän kiertokulkua ja lopulta ajatus kuolleen päätymisestä villieläinten kautta takaisin luontoon on aika kaunis.

Joka aamu kun avaan kanalan oven, iloinen joukkio vyöryy ulos tarkastamaan onko maasta puskenut uutta vihreää. Vuohenputket sieltä näkyvät jo kurkottelevan, mutta tänä vuonna saankin avukseni tehokkaat apujoukot inhan rikan torjuntaan! Siipikarjan tutkivilta nokilta ei säästy yksikään verso, ja ennenpitkää jatkuva leikkaaminen toivottavasti hiljentää röyhääntyneet kasvustot.

Hertta ottaa uuden tehtävänsä porukan ainoana pomona vakavasti ja molottaa kiukkuisesti kaikille ohi lentäville variksille.

Nyt on tullut hyvä hetki tehdä ainoasta kalkku-ukosta entistäkin enemmän palluteltava sylilöllykkä. Hertta tosin pelkää katu-uskottavuutensa puolesta, herra yrittää aamuisin pöyhistellä orrella suuren ja pelottavan näköisenä mutta eihän mua sellainen hämää. Kalkkuna on siinä just hyvällä halauskorkeudella, vaikka Hertta yrittääkin sanoa että “älä nyt ihan tässä viitsi kun tytötkin kattoo, enhän mä oo enää yhtään kova kundi niiden mielestä!”

Mutta nyt odottelee taas kanalan siivous, herrasväki tahtoo puhtaat pehkut viikonlopuksi!

Vielä piti saada muutama uusi asukas kanalaa kansoittamaan=) Kaksi pientä viiriäistä saapui junalla Seinäjoelta asti! Nuppu ja Nyyti ovat yllättävänkin kesyjä, Nyytiä varsinkin joutuu välillä ihan siirtämään pois ruokakiposta kun kaataa täydennystä. Yritin lähentää välejä mehukkailla jauhomadoilla, mutta viiriäiset tyytyivät vaan kummastelemaan kiemurtelijoita. Onneksi madot maistuivat toisille tulokkaille, Ylöjärveltä kotiutui pari päivää ennen viiruja kolme kanaa ja yks kalkkuna… Sitä kalkkuneitoa mä lähdin hakemaan, mutta arvasin jo miten tulee käymään. Ostopaikka on tuttu, se on kotieläinpiha jossa on vaikka mitä houkutusta ja omistaja onnistuu aina kauppaamaan mulle jotain ekstraa!=D Vaikka pakko myöntää, ettei se mitään suurta houkuttelua tarvi, yleensä riittää että mä nään ne vielä kotia vailla olevat pallerot.

Seuraavassa video, joka todistaa että linnutkin pitävät läheisyydestä. Kyllikki The Kalkkuna on ehkä maailman hellyydenkipein kalkatti, joka kerta kun käyn kanalassa rouvaa on edes vähän ehdittävä rapsutella ja halailla. Viime aikoina Kylli on alkanut vastata mun silityksiin sukimalla mun käsiä ja vaatteita.

kylli-sukii

Laatu ei ole mikään maailman paras, video on kuvattu kännykällä. Kalkku-ukot on niin äijiä etteivät ne ne halua avoimesti kerjätä silityksiä, mutta kumminkin ne siinä tuntumassa pyörivät niin että välillä pitää tuuppia pois tieltä. Mua pelotti miten ne ottaisivat vastaan uuden morsmaikun pitkän ns. kuivan kauden jälkeen, mutta ukot on olleet todellisia gentlemanneja. Hiljaa hyysätään ja suojellaan, sille komeillaan ja pöyhistellään ja ronskein lähestymisyritys on tuuppia sitä rinnuksillä pöyhistelyn lomassa.

Kukot sen sijaan ovat aika mahdottomia, mikä olikin yksi syy jälleen kasvaneeseen asujaimistoon. Aamu-poloisella alkaa jo takatukka harveta kun kaikki niin tykkää siitä ja tänään mä näin Viikingin polkevan kääpiökana Annaa. Ei oikeen tiennyt kauhistuako vai nauraa, onneksi niiden kokoero on niin valtava ettei Viikkari päässyt kipuamaan hentoisen Annan selkään vaan tyytyi polkemaan maata kuusi kertaa pienempää Annaa tukistaen.

Aatos on osoittanut lämpeneviä tunteita Hilkkaa kohtaan. Edes rouvan puutteellinen hygienia (Hilkka on ns. kakkapylly, olen sitä välillä tuonut sisälle pesulle mutta tuntuu aika turhalta kun toinen heti kanalassa tööttää taas sonnat puhtaille pöksyilleen) ja räjähtänyt ulkoasu eivät estä lemmen liekkejä roihuamasta. Aatos on päättänyt, että Hilkka on sen elämän puuma-kana ja koittaa livahtaa salaa takakautta polkaisemaan heti kun Hilkan silmä välttää. Viikinki tietty puolustaa ykköskanaansa, mutta useimmiten Hilkka itse saa rökitettyä innokkaan Romeon ennen kuin mitään ehtii tapahtua.

Pikkuisesta Teposta on kasvamassa oikein mallikas kukko. Pikku-Napoleon pöyhii pesäoljet rouville valmiiksi ja pitää mahdotonta potkotusta vakuutellessaan, miten hyvä sinne olisi tulla munimaan. Ja voi sitä ylpeyttä kun joku kana sinne poikkeuksetta hypähtää! Ekan kerran katselin kukelin touhuja ja hetken jo mietin aikooko se alkaa hautomaan paria pesässä ollutta munaa, niin oli tarkkaa asettelu ja pöyhiminen.

Sais kyllä jo tulla kevät, ulkotarha makaa kaatuneena lumen alla Tapani-myrskyn jäljiltä=( Muutenkin olis mukavaa potkaista höyhenpallot ulos kopista siksi aikaa kun kanalaa siivotaan. Se on hiukka hankalaa nyt kun jaloissa ja haravan päällä pyörii lauma uteliaita ja seurallisia lintuja. Pienimmät kanat koittavat usein myös pyrähtää päähän tai selkään matkustelemaan eikä niiden pikku pääkkyihin meinaa mahtua etten mä kerkeä seurustella just sillä sekunnilla kun on siivous käynnissä.

Tiivis kanala on kyllä mahtava juttu, edes näillä kylmimmillä pakkasilla siellä ei harjat palelleet, lämpöpaneeli piti lämmön 10 asteessa, näillä normipakkasilla lämpötila säilyy suunnilleen samoissa lukemissa ilman lämmitystäkin. Ainoastaan siivouspäivien jälkeen on tarpeen laittaa töpseliä seinään kun ovea on auottu tavallista tiuhempaan.

Jos perjantaina olisi jo vähemmän hyytävää saisin edes kalkatit ulos siivouksen ajaksi. Sitten kehtais ottaa kuviakin uutukaisista kun ei ole sontaa täynnä joka nurkka. =)

Pakko se on täälläkin ylistää tuota sienikummajaista. Bongasin eräältä keskustelupalstalta jutun kyseisestä sienestä ja tottakai tälläisen vaihtoehtohipin mielenkiinto heräsi. Sieni auttaa suunnilleen kaikkiin kuviteltavissa oleviin vaivoihin, mutta mua kiinnosti eniten sen piristävä vaikutus.

Tilannehan oli mennyt jo siihen, että harkitsin vakavasti meneväni lääkäriin selvittelemään unitautini syyt. On se kumma, jos ei ihmiselle riitä yli 10 tuntia unta vuorokaudessa! Sen jälkeen kun aloin sieniteetä litkiä, olen taas pystynyt toimimaan normaalisti eikä tartte ottaa enää päikkäreitä kesken viikkosiivouksen=)

Pari vauvasientä on jo päässyt uuteen kotiin, jännityksellä odottelen mitkä ovat vaikutukset uusilla käyttäjillä…

Ihmeellisen ihanaa oli myös saada sähköt takaisin lähes viiden päivän tauon jälkeen. Oli aika orpo olo kun ei ollut sähköä, vettä, eikä kännykät toimineet. Yllättävän raskasta olisi elää niin pimeässä. Onneksi sentään lämmitys pelasi, kiitos varaavien tulisijojen. Ihan hyvä muistutus oli kyllä siitä, miten riippuvainen sitä onkaan sähköstä. Agregaattii on ostoslistalla, kunhan niitä taas alkaa tulla kauppoihin. Näköjään ihan välttämättömyys täällä maalla=D

Mun pienet palleroiset pääsee lehteen, tänään kävi Ykkössanomien toimittaja tekemässä jutun meistä. Ihan itse niitä tänne kerjäsin, pakko koittaa saada mainosta yritykselle=) Kai se hierontakin siellä jossain jutussa mainitaan, mutta tuli yllättäen aika eläinpainotteinen juttu kun toimittajakin oli eläinrakas ja vieläpä kananaisia!

Kalkkunaherroille on nyt tulossa uusi tyttöystävä Kyllikin pihtaamisen takia. Pojat alkaa jo olla siinä iässä että naiset kiinnostaisi, mutta kypsä Kyllikki ei moisille klopeille lämpene. Toivottavasti uusi, kalju kaunokainen saa Kylli-tädinkin silmät avautumaan. Ja toivottavasti sieltä ei tarttuisi mukaan mitään ylimääräistä niinkuin yleensä tuppaa käymään…

Tosin voi olla että kanojakin pitäisi ottaa vielä muutama, kukot ei onneksi tappele keskenään mutta kanaraukkoja jahdataan testokiihkossa ihan päättöminä. Tänään Aatos pääsi polkaisemaan Ensimmäistä Kanaa Hilkkaa. Pääkukko Viikinki säntäsi raivoissaan paikalle keskeyttämään petolliset lemmentyöt, muttei ihme kyllä kurmottanut Aatosta. Aatos tuntuu olevan niin sanotusti kaikkiruokainen, olen jo muutaman kerran yllättänyt sen lähentelemästä Mattia. Mattihan ei perusheterona tällaisesta tykkää vaan on antanut lentävät lähdöt hännystelijälle.

Ylemmässä kuvassa komea Viikinki poseeraa rouviensa kanssa ja alakuvassa Aatos luikkii kuusiaidan suojissa.

Kanakuume on kyllä kamala tauti, mua pelottaa jo valmiiksi se kalkkunanhakureissu. Kyseessä on tuttu paikka josta olen hakenut lintuja ennenkin. Ongelmana vaan on, että paikka on kotieläinpiha ja siellä on jos jonkunlaista houkutinta aina tyrkyllä. Ja pakettiautolla kun reissuun lähtee, ei voi ikinä olla varma kuinka monta sirkuttajaa sieltä lopulta kotiutuukaan.

Kyllikki on iso tyttö. Ja niin kovin seurallinen. Jos joku kuvittelee, etteivät linnut tykkää paijaamisesta, tervetuloa tutustumaan Kyllikkiin, hellyydenkipeään kalkkunaan. Jos mä erehdyn kanalassa ottamaan jonkun toisen syliin, Kylli änkeä viereen marmattamaan kunnes on taas huomion keskipisteenä. Erityisesti Kyllikki rakastaa nahkapäänsä silittelyä. Mielissään se sulkee silmänsä ja nojautuu vasten. Viime aikoina Kyllikki on alkanut myös sukia mun sormia ja vaatteita! Mielelläni kuvittelisin, että se on kalkkunan tapa osoittaa hellyyttä, mutta tiedä sitten. Nyt Kylli on alkanut viihtyä myös sylissä. Tuommoinen pieni, 15-kiloinen kalkkuna täyttääkin sen aika mukavasti. Mutta sitä vartenhan tässä salilla käydään, että jaksetaan kanniskella noita pikku murusia!

Näin rauhallista on mun elämä nykyään, että on aikaa juhlia kalkkunan nimppareita:) Poloinen Kyllikki kavereineen on joutunut kököttämään monta päivää sisällä koska taivaalta satanut valkoinen aine epäilyttää niitä kovin. Eilen kyllä työnsin kalkatit päättäväisesti ulkoilemaan, ei tullut kanalan siivoamisesta mitään kun kaikki tirpat pyörii jaloissa. Turve on nyt kova sana, hetki siinä kesti ennenkuin heput tajusivat että “hei, tässähän on hyvä kylpeä!”

Miten voikaan olla rauhoittavaa seurata kanalintujen touhuamista! Aina välillä joku tulee juttelemaan mulle, ikäänkuin olisi kommentoitavaa päivän aterioista tai järjestetystä viihdykkeestä. Seurallisimmat käppänäkanat tykkää tunkea syliin muuten vaan paijattavaksi. Kaikki, jotka kuvittelevat, ettei linnut oikeastaan nauti ihmiskosketuksesta, ovat tervetulleita hieromaan tuttavuutta mun terapiakana-Tyynen kanssa. Se ei muuta tekisikään kuin istuisi sylissä siliteltävänä.

Meillä on pientä draamaa kanalassa, kääpiökukot -joista koko hullutus alkoi- on kasvamassa jo isoiksi (noh, ainakin aikuistumassa, kääpiökotsi on nimensä mukaan kääpiö) ja aamulla kanalasta kaikuukin Viikingin upean baritonikieunnan lisäksi kaksi “käkkärää”-rääkäisyä. Kunhan jaloa iittiläistä maatiaissukua oleva Aatos vielä liittyy joukkoon, mun moniääninen kuoro alkaa olla valmis=) Piskuisen Matin silmää miellyttää valtava harmaa jättikotsi Esmeralda, joka tuntuu yllättävän suopealta minikokoista kosijaansa kohtaan. Esme ei jostain syystä lämpene omanrotuiselle, upealle Viikingille, mutta antaa sinnikään pikkukukon koittaa kiivetä selkäänsä. Yritys oli kuitenkin tuhoon tuomittu, sillä Matti ei töppöjaloillaan päässyt ponkaisemaan korkealle eikä Esme sentään kehdannut lätsähtää maahan kun omakin sulho katseli epäillen vieressä. Suuri ja komea Viikinki ei varmasti osaa pitää naurettavia kääpiökukkoja edes todellisena uhkana omalle miehuudelleen (kukkoudelleen?).

Teppo (tietysti Matin kaveri on Teppo, nämä ovat ihan yhtä erottamattomat kuin esikuvansakin) taas katselee sillä silmällä siroa iittiläistä Aamua. Aamun “omaa” kukkoa Aatosta moinen pöyristyttää, mutta Teppo nokallaan muistuttaa että Aatos on kuitenkin vain pahainen teini ja Aamu sentään aikuinen kana, jolle varmaan kelpaisi paremmin napoleon-kompleksinen kääpiökukko kuin epävarma, sulkiaan juuri vaihtava kukkonuorukainen. Romanssin alku ei ollut kovin ruusuinen, Teppo jahtasi Aamu-raukkaa ympäri pihaa ja kuvitteli että tosimies ottaa naisensa turhia kyselemättä. Oli pakko pitää Tepolle pieni puhuttelu naisten hurmaamisesta ja seuraavaksi hänet nähtiinkin tarjoilemassa Aamulle valikoituja jyväherkkuja kaikella kohteliaisuudella.

Jäämme jännityksellä seuraamaan kanalan Kauniiden ja Rohkeiden uusimpia käänteitä…